lauantai 10. joulukuuta 2016

Ebaytärppi; leimasin

Viime aikoina meidän minun häiden suunnittelu on keskittynyt lähinnä vain pieniin yksityiskohtiin, ja tällä kertaa esittelyssä on Ebaysta tilaamani leimasin. Ostin muutama viikko sitten kirjainleimaisimia Tigerista, jotka valitettavasti osoittautui melko huonoiksi, eikä niillä ollut pientäkään mahdollisuutta saada siistiä jälkeä. Päätin sitten kokeilla onneani Ebayssa ja tilata sieltä leimasimen omalla tekstillä.
Kävin hakemassa sen eilen postista ja hetken kyllä kesti tajuta mikä vempain oli kyseessä :D Tuijottelin muovista juttua kädessäni ja mietin että mikä ihme tämä on?? :D (paketeissa kestää yleensä niin kauan tulla, että olin jo ehtinyt unohtaa mitä olin tilannut :D )

No, vempain aka leimasin pääsi heti kotona testaukseen, ja en voisi olla tyytyväisempi!! :)
Kuvat puhukoon puolestaan!




Hintaa leimasimelle tuli alle 10 euroa, ja uskon että tämä pääsee kovaan käyttöön häiden lähestyessä! :)

tiistai 29. marraskuuta 2016

#


Häähashtag. Muutama vuosi sitten näistä ei ollut vielä tietoakaan, mutta nykyään melkein kaikista häistä, etenkin nuorten parien häistä löytyy oma hashtag. Musta idea on superkiva, vaikkakin jo tosi yleinen. Uskon että ensi kesän häissä tulevat yleistymään myös persoonalliset Snapchatin geofiltterit, itse ainakin haluan ehdottomasti sellaisen häihimme. Suurin osa vieraistamme käyttää Instagramia ja Snapchattia, joten koen hashtagin ihan välttämättömäksi. :D 
Me yritettiin tossa aikaisemmin pohtia meidän tulevaa häähashtagia, ja oltaisiin haluttu jotain ehkä vähän erilaista ja hauskempaa, mutta jotenkin mikään ideoista ei tuntunut omalta, ja näillä näkymin se tulee olemaan yksinkertaisesti #sannijaoskari. Ideoita tietysti otetaan vastaan jos teiltä semmoisia löytyy!! :D

Sosiaalinen media kuitenkin on nykypäivää, enkä näe syytä sille etteikö vieraat saisi julkaista häistämme kuvia, ymmärrän kuitenkin jos kaikki eivät sitä halua. Musta on kiva saada katsella kuvia sitten hashtagimme alta häiden jälkeen, ennen kuin valokuvaajan napsimat otokset ollaan saatu käsiimme.


Aloin tänään itseasiassa pohtia myös jos tekisin meille mahdollisesti oman hääsivuston! Mitä mieltä te olette ajatuksesta?  Häiden oma yksityinen nettisivu ilmoitettaisiin vieraille hääkutsussa, ja täten vieraat pääsisivät sieltä lukemaan enemmän infoa häistämme. Meidän kun pitäisi laittaa hääkutsuumme melkoisen paljon infoa, joten olen ajatellut tätä vaihtoehtoa helpottamaan kutsujen tekoa. Kaikki vieraammekin ovat kuitenkin tietokoneen näppäriä käyttäjiä, joten meidän ei tarvitse murehtia esimerkiksi vanhempien ihmisten tiedonsaannista. Sivuille saisi myös kätevästi esimerkiksi lahjalistan (vaikka meille ei siis ole sellaista tulossa) tai vieraat pystyisivät sieltä käsin ilmoittautumaan häihin.  Sivustoja on erilaisia, mutta itse tutustuin ewedding.com -sivustoon. Täytyy ajan kanssa testailla sivua sitten vielä paremmin. :)

( Älkää tehkö samaa virhettä ja ostako Tigerin leimaisimia xD )

Häihin on nyt alle 9kk, ja olen pystynyt  nyt kyllä olemaan melko rennoin mielin häiden suhteen, etenkin kun sain hääpuvun hankittua. :) Tottakai välillä sisäinen bridezillani nostaa päätään, mutta uskaltaisin sanoa että viime viikkoina vähän normaalia vähemmän. :D

maanantai 21. marraskuuta 2016

THE DRESS

Muistatteko kun muutama viikko sitten sanoin ottavani vähän taukoa hääpuvun etsinnöistä? Niin mäkin. Arvaatteko teinkö niin? No en tietenkään.
Eräs ilta taas kun uni ei tullut, otin tuttuun tapaan puhelimen käteen ja aloin selaamaan netistä (mitäs muutakaan kuin) hääpukuja. Yhtäkkiä jostain eteeni tuli kuva puvusta, jossa yhdistyi kaikki toivomani asiat. Mietin ittekseni että ei helkkari, se taitaa olla tämä! 

Selailin kännykästäni vielä vanhoja kuvia joita olen tallentanut tässä vuoden mittaan erilaisista hääpuvuista, ja kuinkas ollakaan, tämä kyseinen puku oli tallennettu kännykkäni kameran rullaan jo aikojen alussa, heti hääpukujen etsintäprosessin alussa..?? No, otin heti seuraavana aamuna yhteyttä Turun Fianceehen, jossa on kyseisen merkin pukuja myytävänä. Ja kuinka ollakaan, siellä oli juuri menossa Morilee Designer-viikot, eli liikkeessä olisi sovitettavissa kahden viikon ajan myös exclusive malliston pukuja, joita ei normaalisti myymälässä ole. Tämän lisäksi kaikista uusista tilattavista puvuista saisi sen -10% hinnasta pois. 
Harmikseni kyseistä pukua ei kuitenkaan ollut heillä, mutta todella samantapainen kylläkin kuulemma löytyisi, joten varasin heti sovitusajan.
Sovituksessa kokeilin ainostaan sitä yhtä kyseistä pukua, jonka kanssa sitten hengailinkin liikkeessä about puoli tuntia kulkien edestakaisin peililtä toiselle. Se oli aivan ihana puku!! Katsottiin sitten myyjän kanssa yhdessä sitä minun tiettyä pukua heidän kuvastostaan, ja kuinka ollakaan; kuvasto aukesi juuri siltä aukeamalta sitä selaillessa missä oli tuo minun haluamani puku (kohtalo!!?!!).  Mulle tuli puvusta todella varma olo, enkä voinut olla hymyilemättä sitä ajatellessa. Pienen puolen tunnin harkinnan jälkeen palasin liikkeeseen ja minusta otettiin siltä istumalta mitat, ja minun unelmien puku lähti tilaukseen ♥

Olen niin onnellinen tulevasta hääpuvustani, mutta samalla myös osittain todella helpottunut, että vihdoin se löytyi ja voin nyt keskittyä itse häiden suunnitteluun kun yksi isoista asioista on päätetty ja ostettu. :) Vaikka puku menikin heittämällä suunniteltujen budjettien ylitse, en voisi olla tyytyväisempi valintaani. Kyseessä kun on kuitenkin yksi elämän tärkeimmistä päivistä, on minulle todella tärkeää tuntea itseni kauniiksi hääpäivänä ja saada olla juuri siinä puvussa missä haluan. Tuon puvun jälkeen tiedän, että olisin muita pukuja sovittaessa aina miettinyt vain tätä ja verrannut niitä siihen. Uskon myös, että saan sitten joskus myöhemmin myytyä puvun eteenpäin. :)

Puku on siis tosiaan Morileen exclusive mallistosta ja väriltään Ivory. Puvusta otetaan ehkä hieman tylliä pois, mutta muuten sitä ei tarvitse muokata muuta kuin kooltaan istuvaksi. Odotan nyt niin paljon, että puku saapuu Suomeen ja pääsen sitä kokeilemaan, näillä näkymin tämä tapahtuu kylläkin vasta keväällä.
Sen enempää en puvusta vielä paljasta, mutta ehkä laitan jotakin kuvia sitten kun sen saan! 


tiistai 15. marraskuuta 2016

Meidän vieras"kirja"

Aikaisemmin pohdinkin erilaisia vaihtoehtoja vieraskirjaksemme, ja tänään teimmekin sitten päätöksen sen suhteen. Minua nimittäin tuli Finnmarissa vastaan kiva pieni taulu ja siitä sainkin idean. Vieraskirjaksemme tulee siis Finnmarin lasinen karttataulu, johon vieraat saavat kirjoittaa nimensä. (Täytyy etsiä hommaan sopiva tussi, joka varmasti pysyy lasissa kiinni eikä suttaannu.) Taulu on juuri sopivan kokoinen (leveys n. 30cm) ja kuitenkin kevyt, joten se on helppo kuljettaa matkalaukussa.

Taulusta jää sitten kiva pieni muisto, ja se sopii paremmin kuin hyvin työhuoneemme sisustukseen mustan karttapallon viereen. :)
Finnmari on kyllä yksi mun lemppari sisustusliikkeistä, ja harvemmin sieltä tulee lähdettyä ilman ostoksia. Tuotteet ovat hinta-laatusuhteeltaan minusta erittäin hyviä. Hintaa taululla aka vieraskirjallamme oli 7,90€, joten minusta pääsimme melko halvalla. :) Vieraskirjan lisäksi olemme päättäneet ottaa häihin pienen photoboothin, jossa sitten kaasot saavat kuvauttaa kaikki vieraamme, meidän ollessa vihkimisen jälkeen valokuvauksessa. :)




Tarkoitus on laittaa kartan viereen jotakin tämän tapaista: