torstai 29. syyskuuta 2016

Buffet | bar

Viime vuosina häissä on näkynyt paljon karkkibuffetteja sekä -kärryjä. Kaikenlaiset buffetit ja baarit häissä ovat lisääntyneet ja nykyään ideoita on yllin kyllin. Keräsin taas inspiroivia kuvia aiheesta samalla kun pohdin mikä buffet meille voisi tulla. Voisimme Voisin jopa haluta pari erilaista, toiseen jotakin syötävää ja toiseen taas juotavaa. :)











Suklaabuffa,hmm mun kaveriporukassa tämä ainakin olisi todellinen hitti :D Popcornit, nachot ja juustot on tällä hetkellä mun suosikit buffettiin! Oon myös alkanut lämmetä ajatukselle, että hääkakun sijaan tarjolla olisikin erilaisia leivoksia tai kakkuja, eikä sitä perinteistä the hääkakkua. 

Okei, näitä ideoita on oikeasti liikaa, voiko koko hääpaikka olla täynnä erilaisia buffetteja?? :D Tuollainen ruokaisampi vaihtoehto voisi olla kiva tarjota vieraille sillä aikaa kun vieraat odottelevat hääparia saapuvaksi hääpaikalle! 
Pizza- tai hampparibuffa olisi musta myös aika kiva idea yöruuaksi, jos sellaisen meinaa vieraille tarjota.

Musta olis myös ihana idea tarjota miehille sikari&viskibaari ja naisille sitten taas esimerkiksi skumppa&mansikkabaari, jokaiselle jotakin :) Tietysti miehet olisi tervetulleita skumppaosastolle ja naiset taas viskipuolelle jos näin haluavat!
Itse asiassa yks mun ensimmäisistä häähankinnoista taisi olla sikaribaarin somisteet jotka löysin kirpparilta noin vuosi sitten :D


Ja yks vinkki vielä, älkää tehkö buffetteja koskevia päätöksiä nälkäisinä!! :D

tiistai 27. syyskuuta 2016

Zazabella

Tänään oli testissä Turun (kaarinan) Zazabella. Mun odotukset oli suoraan sanottuna aika huonot, ja vielä liikkeen pihallakin mietin että kannattikohan tänne edes tulla. Mutta, heti kengät pois otettuamme katsottiin ympärillemme hämmentyneinä ja seurattiin myyjää juhlapukujen läpi hääpukuosastolle. Siis wau!! Pukuja oli todella, TODELLA paljon ja me oltiin ihan suu auki että what? :D Ulkoapäin ei olisi ikinä uskonut mitä sisältä löytyykään.. :D

Zazabellassa ei valitettavasti saanut kuvata, mikä on musta kyllä tosi huono juttu. Olen nimittäin joka sovituskerran jälkeen koko illan katsellut mekkokuvia ja ihastunut niihin vain entistä enemmän. Nyt en edes muista miltä mikäkin mekko näytti päälläni, ja olen epätoivoissani yrittänyt googlesta katsella sovittamieni pukujen kuvia. En ymmärrä miksi liikkeessä ei saisi kuvata, kun nuo kuvat kuitenkin löytyvät netistä, osaako joku kertoa tähän jonkun järkevän syyn?
Myyjään olin kyllä tyytyväinen, mutta tämä oli eka paikka missä myyjä ei laittanut pukuja asiakkaan päälle (paitsi takaa kiinni), eikä lisännyt klipsuja tai nuppineuloja jotta mekko olisi istunut omaan kroppaan paremmin.

Zazabellassa on vielä syyskuun ajan osassa puvuista -25%, joten kannattaa mennä kipin kapin jos jonkun alennuksen toivossa elää =)
Merkkejä heiltä löytyi laidasta laitaan, mm. Allure bridal, Ella Rosa, Whiteone by Pronovias, Mori Lee, Ladybird jne!

Tämän sovituksen suosikiksi nousi Allure Bridalsin puku, mutta siitäkään ei tullut sellaista wau -fiilistä tarpeeksi. (Mahtaakohan se tulla ikinä? Oonko liian vaativa!!?) Hunting siis jatkukoon!




sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Vieraskirja







Etsiskelin näin sunnuntain kunniaksi inspiraatiota vieraskirjaamme. Haluan jotain muuta kuin pelkän tavallisen kirjan, mutta en oikein tiedä mitä se sitten olisi. Taulut ja muut isot jutut pitää unohtaa heti alkuunsa, joten sen tulisi olla siis kevyt ja pieneen tilaan menevä. Varsinkin pulloposti ja noi treffi-ideat ovat minusta superkivoja! Toisaalta olisi ihana teettää kuvakirja meidän reissukuvista, mihin vieraat saisivat kirjoittaa meille treffi-ideoita, avioliittoneuvoja sekä muuta mukavaa. :)
Haluan myös polaroidkameran häihimme, joten senkin voisi yhdistää vielä tähän vieraskirjaan. Onneksi tätäkin on nyt tässä aikaa pohtia ja ideoida, mutta kun satun olemaan "nyt heti kaikki" -ihminen, niin välillä on vaikea rauhoittua ja pohtia asioita rauhassa. Ehtii mielikin valitettavasti välillä muuttumaan :D

perjantai 23. syyskuuta 2016

Kuvahaaste

Kiitos kivasta kuvahaasteesta Mia-Sofia! =)


"Lisää blogiisi yhdeksän kuvaa teihin ja häihinne liittyen. Kuvat voivat olla omiasi - vanhoja, uusia tai netistä lainattuja. 
Haasta lopuksi kolme muuta hääbloggaajaa tekemään samoin".


1. Lempikuvasi teistä kahdesta
Tämä kuva on yksi lemppari monen muun kuvan lisäksi


 2. Mitä teette mieluiten yhdessä
Vaikka mitä, mutta mieluiten matkustetaan ja koetaan uusia paikkoja yhdessä! :)


3. Yhteinen lempipaikkanne
 Koti ♥


4. Paras lomamuistonne
Näitä on niin paljon, mutta voiton vie Monaco jossa mentiin kihloihin ♥


5. Jokin häitänne varten tehty hankinta
Noo, ainakin pillejä ja kehyksiä löytyy :D


6. Ajatuksesi hääsuunnittelusta


7. Sulhasen ajatukset hääsuunnittelusta



8. Onnistuneiden häiden salaisuus


9. Häidenne teema
Destination wedding