tiistai 23. helmikuuta 2016

Ulkona vihkiminen

Meillä on haaveena saada kirkon sijaan ulkona vihkiminen..
Koska mieheni ei kuulu kirkkoon, tulisi meidän joka tapauksessa saada kirkoton vihkiminen.
Itselleni tämä oli aluksi suuri nou-nou, mutta ajatusta sulateltuani olen jo hieman tottunut ajatukseen.. Olen tullut siihen tulokseen että vihkijällä ei ole väliä; on hän sitten pappi tai notaari, kunhan vihkiminen voidaan suorittaa jossain muualla kuin maistraatissa. Niin paljoa en kuitenkaan ole ajatukseen tottunut, että maistraatissa vihkimiseen suostuisin.

Tahdon vihkimisen tapahtuvan jossain kauniissa paikassa, ulkona. Toivon mukaan ei tule rakeita alas, sillä Suomen kesään ei aina nykyään oikein voi luottaa ;)

Ulkona vihkiminen vaatii kuitenkin aika paljonkin suunnittelua, toisin kuin kirkkohäät. Ja on paljon eri asioita mitä tulee huomioida!

Sopivan paikan löytyessä tulee miettiä mm. seuraavaa:

- Mihin tulee itse "alttari"
- Missä vieraat istuvat? Vai seisovatko?
- Mistä vieraille penkit? (löytyykö paikalta vai pitääkö vuokrata)
- Miten äänet saa kuuluviin ulkona? (pappi, notaari, lauluesitykset)
- Mitä jos sataa rakeita?
- Mitä jos aurinko häikäisee suoraan vieraiden silmiin ja häiritsee heitä koko vihkimisen ajan?
- Missä vaiheessa hääpari saa riisit päälleen kun ei ole kirkosta ulostuloa?

Muun muassa nämä asiat ovat pyörineet päässäni, vaikka meidän vihkipaikka ei edes ole vielä varmistunut! Vihkiminen on kuitenkin hääjuhlan yksi pääkohdista joten itselleni ainakin on todella tärkeää että siitä tulee täydellinen ja kaikki pikku seikat on otettu huomioon!

Meillä on tavoitteena saada hääpaikka, jossa olisi mahdollista suorittaa myös vihkiminen.
Jos kuitenkin päädymme paikkaan jossa ei ole kunnon piha-aluetta vihkimiseen, haluan etsiä vihkimiselle täydellisen paikan jostain meren rannalta :)

Tässä muutama inspiskuva ulkovihkimisiin:














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥