keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Sukkanauha


Kävin eilen katsomassa sukkanauhaan sopivia kankaita, ja löysin arkastelukaupasta hommaan täydellisesti sopivaa joustavaa pitsinauhaa.

Jostain syystä sukkanauhavalikoimat eivät ole houkutelleet minua yhtään, ja olen yrittänyt etsiä kaunista ja simppeliä yksilöä. Häämessuiltakin löysin vain tietynlaisia, ja ne eivät valitettavasti miellyttäneet minun silmiäni ollenkaan. Muutaman ihanan olen nähnyt, mutta niillä sitten taas on ollut hintaa kymppejä, joka minusta tuntuu liian suurelta summalta laittaa tähän asiaan. Kokeilin nyt siis tehdä itse sukkanauhan, ja tein eilen pikaisen koeversion, joka saa toimia heittosukkanauhana. (Sen verran perinteitä haluan häihimme, että kimpun ja sukkanauhan -heitot ovat osana ohjelmaa.)





Leikkasin joustavasta pitsinauhasta sopivan mittaisen palan ja ompelin sen käsin kiinni. Mun sekaisesta askartelulaatikosta löytyi sukkanauhaan sopiva pieni koriste, jonka ompelin parilla pistolla kiinni nauhan yläreunaan. Riippuu vähän hääpuvusta, jos se on todella kapealinjainen voi tuo koriste olla hieman liian iso sen alle, ja erottua puvun läpi. Tästä tuli kuitenkin heittosukkanuha, ja nyt yritän metsästää omaan sukkanauhaani sopivia koristeita, jotka olisi hieman matalempia. Ehkä myös "something blue" tulee minun omaan versiooni. :)

Testasin eilen sukkanauhaa, ja se kyllä pysyi hyvin paikallaan vaikka tuo koriste toikin siihen hieman lisäpainoa, ja tuo pitsikangas näytti kyllä todella kauniilta ihoa vasten! :)

Pitsinauhalla oli hintaa 2,90€/metri, joten mielestäni onnistuin saamaan edullisesti kauniin sukkanauhan. Metri riittää hyvin kahteen sukkanauhaan, varsinkin jos se joustaa.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ♥